Mukavia kohtaamisia ja intensiivisiä keskusteluja Pansiossa

Muistopelipäivää vietettiin Pansion Me-talolla 2.4. Innokkaita peliin tutustujia oli liki jonoksi asti jo heti tilaisuuden alettua klo 13. Pelin juhlallisen julkistamishetken jälkeen osallistujilla oli mahdollisuus jäädä pelailemaan tai lähteä mukaan ensimmäiselle kahdesta opastetusta kierroksesta. Moni noudattikin kutsua lähteä kierrokselle – pelin pariinhan saattoi hyvin palata myös kierroksen jälkeen.

Muistopelikonseptin kehittäneet taiteilijat Eevastiina Kinnunen ja Maiju Tainio sekä Humakin kulttuurituotannon opiskelija Olavi Helenius johdattivat yleisön tarinoiden tapahtumapaikoille ja kertoivat pieniä ja inhimillisiä kertomuksia eri vuosikymmeniltä. Matkan varrella kuultiin mm. merkityksellisestä jätekaivosta, jonka kannella nuorilla oli tapana istua tulevaisuuttaan suunnitellen ja kolmivuotiaan tapettiin taiteilemasta jännityskertomuksesta. Draamallisella opastuskierroksella kerrottiin myös huhuja Lentomajakan pelottavasta noidasta ja mustan pörssin vuosiin sijoittuvasta sian salakuljetuksesta.

Me-talolla yhteisöpedagogiopiskelijat Anna Mäkinen, Susanne Pohjola, Olga Raitanen, Henna Haka ja Katja Kastman fasilitoivat Muistopelin pelaamista. Pelin lomassa he keskutelivat pelaajien kanssa korttien herättämistä tarinoista, mutta myös niistä, joita keskustelijoilla oli omasta takaa. Keskustelutuokiot pelin äärellä olivat pitkiä ja antoisia. Omia tarinoita ei tällä kertaa pelikorteiksi asti kovin paljon taiteiltu, mutta ajatus jäi varmasti kytemään monen mieleen.

Pelin pariin on mahdollista palata myös jatkossa: sitä voi pelata Me-talolla (Hyrköistentie 26) aina aukioloaikoina ja piakkoin sitä tullaan jakamaan myös muihin yhteisöllisiin palkkoihin Pansion alueella.

Pansion Muistopelin facebook-sivu