Olemmeko lähempänä lähiöitä?

Turun Pansiossa ja Jyrkkälässä on viimeisen vuoden ajan kehitetty ja kokeiltu erilaisia lähiön asukkaiden aktivointitoimenpiteitä käytännössä. Näin toimintavuoden lopulla on arvioinnin aika: mitä kaikesta jäi käteen? Opimmeko ymmärtämään jotain lähiöiden olemuksesta ja niiden asukkaiden aktivoinnista?

Havainto siitä, että lähiö koostuu monenlaisista ihmisistä ja on ensivaikutelmaansa monipuolisempi asuinympäristö, vahvistui erityisesti Muistopeli-projektin myötä. Siinä Pansion olemus laveni rosoisesta ja haasteellisena pidetystä lähiöstä vehmaaksi asuin- ja luonnonympäristöksi, jossa historialliset kerrokset sulautuvat toisiinsa ja jossa koettiin olevan hyvä asua. Asukkaiden moniäänisyys oli kauniilla ja kiinnostavalla tavalla punottu yhteiseen formaattiin, joka tehostaa yhteistä ääntä, muttei sulje mitään pois. Elämän karheudet, arjen tärkeät asiat ja humoristiset yksityiskohdat sekä pakahduttavan onnen kuvaukset elivät kuvauksissa kirjaimellisesti rinta rinnan. Ilman asukkaiden oman äänen esiin nostamista kuva Pansiosta – ainakin ulkopuolisten silmin nähtynä – olisi paljon yksiulotteisempi ja ongelmakeskeisempi.

Ilahduttava havainto oli myös se, että kulttuurilaitokset lähtevät mielellään mukaan tämän kaltaiseen asukkaita ja asuinalueita aktivoivaan toimintaan. Tämä tuli selväksi erityisesti origamilintuprojektin ja Yllätyksiä Jyrkkälässä -tapahtuman osalta. Ensin mainitussa kulttuurilaitoksia lähestyttiin toiveella saada ilmaisia tai hyvin edullisia lippuja jaettavaksi Pansion asukkaille. Vastaanoton positiivisuus ja laitosten innostunut suhtautuminen jopa yllätti järjestäjät. Jälkimmäisessä Jyrkkälän kirjasto avasi ovensa lauantaina mahdollistaakseen tapahtuman ja tuki sitä järjestämällä itsekin toimintaa asukkaille. Ilman yhteistyötä tapahtuma olisi ollut huomattavasti vaikeampi toteuttaa.

Asukkaiden aktivointi havaittiin edelleenkin erittäin haastavaksi. Vaikka erityisesti Pansiossa onkin tehty paljon hankkeita ja sekä Me-talo että Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan aluetiimi tekee alueella jatkuvasti aktivointityötä, asukkaita oli vaikea saada innostumaan. Tämä havaittiin niin origamilintuprojektissa kuin ilmakuvavideo-tapahtumassakin. Vaikka molemmissa tapauksissa tapahtumaan osallistumisen kynnyksestä tehtiin erittäin matala, ja origamilintuprojektissa osallistujan saama hyöty oli rahallisestikin mitaten arvokas, osallistujia oli sangen vähän. Ne asukkaat, jotka ovat osallistuneet, ovat kuitenkin olleet selvästi ilahtuneita ja tyytyväisiä kokemukseensa.

Toisaalta suositussa Pizzaa ja pyöränhuoltoa -tapahtumassa oli selvästi havaittavissa, että ihmisiä kyllä kiinnostaa sellainen toiminta, joka tapahtuu paikan päällä, jonka sisältö on tuttu ja jonka koettu hyöty on selkeä ja välitön. Kynnys ilmaiseksikin saadun pääsylipun käyttöön on suurempi ehkä siksi, että siitä saatava hyöty on abstraktimpi ja epävarmempi ja sitä varten pitäisi siirtyä kaupungin keskustaan.

Aktivointityössä olennaista on alueen syvällinen tuntemus, mikä vaatii aikaa, aktiivisuutta ja läsnäoloa alueilla. On tärkeää hahmottaa paitsi alueiden viralliset ja näkyvät verkostot, myös niiden epäviralliset ja näkymättömät verkostot. Se, mikä ensinäkemältä vaikuttaa keskeiseltä toimijalta, ei sitä tarkemmassa tarkastelussa välttämättä ole. Verkostot voivat olla myös poissulkevia. Siksi aktivointitoimintaa ei voi kanavoida vain yhden verkoston kautta.

Sekin koettiin, että jotkut yhteisön jäsenet suhtautuvat toimintaan jopa vihamielisesti: origamilintuprojektiin kuulunut linnunpönttö rikottiin jo ensimmäisen yön aikana. Vaikka kyseessä oli todennäköisesti vain yksittäisen ihmisen päähänpisto eikä laajempi provokaatio, tapaus tuotti tappiomielialaa teoksen tuottajille ja kollektiivista harmitusta niille lähiön asukkaille, jotka olivat toiminnasta ilahtuneita. Toisaalta se, että yhteisö itse ilmoitti tuottajille teoksen kohtalosta heti seuraavana aamuna ja pahoitteli sitä sosiaalisessa mediassa, osoitti sen, että toiminnalle kuitenkin on tilausta ja sitä arvostetaan. Samankaltainen ilmiö havaittiin Jyrkkälän tapahtumassa, jossa eräs aktiivinen asukas yritti aktivoida alueen asukkaita tulemaan paikalle vielä tapahtuman aikanakin havaitessaan, että osanotto oli jäämässä vähäiseksi.

Mitä tämän jälkeen?

Turun kaupunki kiinnostui monistettavasta ja selkeästä Muistopeli-konseptista ja tilasi sen toteutettavaksi kahdessa lähiössä jo tämän syksyn aikana. Pilotoinnin jälkeen Muistopeli-konseptia on hiottu lisää ja sen konseptille on haettu nimisuojaa. Se on siis jo valmis tuoteformaatti ja tulee jatkossa työllistämään taiteilijoita, jotka sen ovat kehittäneet.

Pansio-Jyrkkälän aluetiimin edustajien kulttuurisihteeri Irina Niemimäen ja liikuntapalveluvastaava Hanna Vainion kanssa käydyssä palautekeskustelussa nousi esiin myös ilmakuvausvideo-tapahtuman potentiaali monistettavana toimintona. Kuten idean kehittänyt opiskelijatiimi jo alun perin ehdotti, sitä voitaisiin kehittää edelleen haastekampanjaksi, jossa eri alueiden ihmiset haastettaisiin tekemään yhdessä aluettaan kuvaavia, netissä julkaistavia, videoita.

Origamilintuprojektin osalta erityisen merkillepantavaa oli sen pyrkimys lähestyä lähiöiden asukkaita segmentoimatta ja erottelematta – vastapainoksi sille, että hankkeet kohdistuvat helposti vain tiettyyn osaan asukkaista ja siten sekä leimaavat tätä osaa asukkaista että jättävät muut osat hankkeiden ulkopuolelle. Lähiön sisältä katsottuna lähiö on kuitenkin kokonaisuus ja koostuu kaikenlaisista ihmisistä. Näin ollen lähiöiden aktivoimisessa olennaista ei olekaan välttämättä heikommassa sosioekonomisessa tilanteessa olevien erityinen huomiointi (tähän tarkoitukseen Turun kaupungilla on jo olemassa Kimmoke-ranneke), vaan yhteisöllinen aktivointi ja siinä erityisesti kaikkien asukkaiden tasapuolinen kohtelu.

Origamilintuprojektissa yhteisöllisyys ja jakaminen oli otettu toimintaan mukaan sillä tavoin, että asukkaita pyydettiin ensin lähettämään toisille pansiolaisille terveisiä, jotka printattiin origamilintujen papereihin. Näin linnut toimivat viestinviejinä, eräänlaisena manuaalisena twitterinä, tuntemattomalta asukkaalta toiselle tuntemattomalle asukkaalle. Viestin mukana saattoi olla vapaalippu kulttuuritapahtumaan. Linnut oli siroteltu tarkoituksella hyvin erilaisiin paikkoihin, joista ne saattoi löytää kuka tahansa – kauppojen hyllyille, alikulkukäytäviin, aitaverkkoihin, puiston puihin, busseihin ja bussipysäkeille, jne.

Koska kulttuurilaitosten suhtautuminen lippujen jakeluun tällä tavoin oli kautta linjan sangen positiivinen, vastaavan kaltaisia, yleisöä ilahduttavia ja yllätyksellisiä kampanjoita kannattaa jatkaa. Niitä voisivat järjestää joko yksittäiset kulttuurilaitokset tai useampi kulttuurilaitos yhteistyönä.

Kaiken kaikkiaan hanke tuotti monia sekä odotettuja että odottamattomia tuloksia. Odotettuihin lukeutuvat mm. havainnot aktivoinnin haasteellisuudesta ja monenlaisten verkostojen olemassaolosta. Odottamattomiin puolestaan esimerkiksi nopeus, jolla Muistopeli lähti kehittymään alkuideasta valmiiksi tuotteeksi. Tässä hankkeessa tehdyillä pienillä kokeiluilla ei pyrittykään vielä tavoittelemaan suuria, ainoastaan testaamaan ideoiden kantavuutta. Markkinointitoimenpiteet olivat vielä melko pieniä. Jatkossa toimintojen, erityisesti erilaisten tempausten, kilpailujen ja haastekampanjoiden, tueksi kannattaa valjastaa suurempi markkinointikoneisto, jolloin ne havaitaan tehokkaammin ja yleisö ehtii paremmin mukaan.

Minna Hautio, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu. Julkaisupäivä 9.10.2017

 

 

 

 

 

Uutiset