Biisihautomot osallistajan näkökulmasta

Anu Soini & Arto Lindholm

 

Biisihautomot osallistajan näkökulmasta

 

Lähellä lähiössä -hanke avasi tammikuussa 2017 Lähiöbiisin sanoituskilpailun. Kilpailuun sai osallistua ilman mitään kokemusta sanoittamisesta, mutta myös musiikin ammattilaiset olivat tervetulleita. Sanoituksen saattoi lähettää kilpailuun joko sähköisen palautuskanavan kautta tai etanapostilla. Sanoitukseen sai halutessaan palautetta ennen sen lähettämistä varsinaiseen kilpailuun. Kilpailutekstejä arvioimassa olivat poptaiteilijat Maarit Hurmerinta, Mira Luoti ja Mikko Sarjanen. Lisäksi tuomaristoon kuului kirjailija Anja Erämaja. Voittajalle oli luvassa mainetta ja kohtalaisen houkutteleva palkinto: Tuska- tai Flow -pääsyliput, Heikki Salon intensiivikurssi tai arvokas Samsungin älypuhelin. Lisäksi voittajasanoitus sävelletään valmiiksi kappaleeksi ja valmis teos levitetään Spotify-palvelussa. Lähiöbiisi-sanoituskilpailu huipentui voittajan julkistamiseen toukokuussa 2017 Vantaan kaupunkijuhlassa.

Osanottajia tuli todella suuri määrä: lähes kolmesataa kilpailutekstiä, jotka sijoittuivat musiikin eri genreihin räpistä ja rokista lastenlauluihin ja iskelmiin. Suomalaisia sanotaan kirjoittavaksi kansaksi ja se taitaa päteä myös sanoituksien kirjoittamiseen. Kilpailuun lähetetyt sanoitukset käsittelivät vuoroin humoristisesti, vuoroin pistävän realistisesti ja välillä syvän tunteikkaasti lähiöiden elämää. Joidenkin tekstien sävellystyökin oli jo tehtynä. Kiinnostavaa oli, että valtaosa osallistujista oli miehiä, vaikka lähes kaikissa kulttuuriharrastuksissa naiset ovat enemmistönä. Ehkä musiikki ja lyriikat ovat miehille ominainen tapa ilmaista tunteitaan ja kertoa tarinoita.

Sanoittamista saattoi harjoitella nk. biisihautomoissa Vantaan sanataidekoulun ammattilaisten johdolla. Biisihautomoita oli kaksitoista vuoden 2017 neljänä ensimmäisenä kuukautena. Hankkeen luonteen mukaisesti ne järjestettiin niissä lähiöissä, jotka voitiin tulkita eriytymisuhan alaisiksi. Biisihautomopaikoiksi valikoitui Helsingin Kontula ja Tapulikaupunki sekä Vantaan Koivukylä ja Hakunila.  Janette Hannukainen ohjasi Kontulan ja Tapulikaupungin kokoontumiset. Noora Nyyssönen puolestaan veti Hakunilan ja Koivukylän tapaamiset. Sanataideohjaajien mukana oli paikan päällä välineitä tuomassa, muistiinpanoja tekemässä ja eräänlaisena apuinnostajana silloinen kulttuurituottajaopiskelija, Anu Soini. Keskitymme seuraavaksi kertomaan havainnoistamme ja siitä, miten ja miksi lähiöiden asukkaiden osallistaminen onnistui.
Matka lähiöiden ytimiin

Aluksi kartoitimme valittuja lähiöitä: miltä täällä näyttää ja missä voisimme biisihautomon järjestää? Suuntasimme meille uusiin ympäristöihin ja kävelimme ympäri lähiöitä tuntosarvet tarkkoina. Lähiön tyypillinen pohjapiirros piirtyi mieliimme: ostari tai ehkä kaksi, uudempi ja vanha, peruspalvelut lähikauppoineen ja kirjastoineen, mahdollisesti jokin yhdistys ja nuorisotila, sekä vähintäänkin yksi pubi. Tämä kattaus on keskeisellä paikalla kerrostalojen siimeksessä ja julkisen liikenteen solmukohdassa. Valintakriteereinä biisihautomopaikoille oli, että kohtaamispaikan täytyy olla oleskeluun tarkoitettu sisätila ja sen verran suuri, että tilaan mahtuu kirjoittamaan. Esimerkiksi marketteihin olisi ollut turhan haasteellista jalkautua tällä konseptilla, sillä kauppatila on tarkoituksenmukainen ostosten tekoon, ei oleskeluun.

Yhteistyökumppaneita lähestyimme kertomalla, ettemme mitään vaadi, vaan tarvitsemme vain luvan saada kutsua lähialueen asukkaita koolle juttelemaan ja kirjoittamaan. Kaikki eivät suinkaan innostuneet ideasta, mutta lopulta biiisihautomopaikat järjestyivät helposti. Biisihautomoita järjestettiin kaikkiaan yhdeksän: kirpputorille, kirjastoihin, pubeihin ja asukastiloihin. Hautomoita markkinoitiin hankkeen ideologian mukaisesti siten, että myös sosiaalisen median ulkopuolella olevat saivat tietoa hautomoista. Levitimme painettuja julisteita paljon ja kävimme kertomassa tapahtumista paikan päällä.  Toki biisihautomolle perustettiin Facebook-sivu päätiedotuskanavaksi. Biisihautomon lähestyessä tihennettiin julkaisuväliä Facebookissa ja Instagramissa, ja jokaisen Biisihautomon jälkeen hankkeen sivuille päivitettiin pajan tunnelmat.

Biisihautomo-julisteiden jako aloitettiin tosin turhan myöhään. Markkinoinnin myöhästyminen ja tiimin uudelleenorganisointi sai aikaan rajun ryhtiliikkeen, jonka seurauksena kymmeniin lehtiin, medioihin ja alueen järjestöihin otettiin yhteyttä. Viestikärkiä oli kaksi: valtakunnallinen sanoituskilpailu ja pääkaupunkiseudun kanaville suunnattu Biisihautomoinfo. Lopulta lähiöhautomoista kerrottiin Helsingin Sanomissa, Yle Radio Suomessa, Ylen Kultakuume -radio-ohjelmassa sekä Basso Median julkaisuissa. MTV:n Kymmenen uutisten kevennys keväisenä sunnuntai-iltana näytti Biisihautomon tositoimissa Kontulan Mopobaarissa. Valtakunnallinen mediajulkisuus häkellytti koko hanketiimin.

Valtava mediamylläkkä ei lisännyt osallistujamäärää toivotulla tavalla. Joihinkin kohtaamisiin saimme vain yhden tai kaksi kirjoittajaa, parhaimmillaankin noin kymmenkunta osallistujaa. Paikan päällä teimme sanataideohjaajan kanssa monestikin viimehetken osallistamisyrityksiä, jotta joku kiinnostuisi siirtymään seuraamme pohtimaan laulun sanojen työstöä spontaanisti. Erityisesti mielikuva kirjaston sopivuudesta kirjoittamiseen perustuvalle konseptille sai äkkikäännöksen, kun saimme todeta, että kirjastoissa työskennellään tai piipahdetaan vain nopeasti, eikä olla uteliaita uuteen kesken ennalta suunnitellun käynnin. Jäimme miettimään, olisiko tunnetun henkilön vetämä paja saanut ihmisiä enemmän liikkeelle. Toisaalta se voisi myös nostaa jännitystä ja siten osallistumiskynnystä.

Lämpimimmät hetket koettiin asukastiloissa, joissa kysyttiin, milloin tulemme seuraavan kerran ja osallistuttiin jo siitä ilosta, että osoitimme kiinnostusta yksinäisyyttä kohdanneita kohtaan. Uuteen oltiin valmiimpia, kun aikaa tultiin tarkoituksella kuluttamaan kahvikupin ja voileivän ääreen. Niinpä sellaiset paikat, kuten kiireettömät pubit ja monitoimitilojen kahvituvat, osoittautuivat konseptille hedelmällisimmiksi.

Tapaamamme kirjoittajat toivat mukanaan biisihautomoihin mitä kiinnostavimpia tarinoita, joita monet kynäilivät varsin taitavasti. Suuri osa saapui Lähiöbiisi-sanoituskilpailu ja sydäntä lähellä olevan harrastuksen boostaaminen mielessään. Saimme tavata alkutaipaleellaan olevan metalli- ja rockvaikutteisen bändin, kirjoittamisen harrastajia ja jo kokeneita säveltäjiä ja sanoittajia. Jokaisessa kohtaamisessa oli aistittavissa pientä innostuksen sekaista jännitystä, sellaista kipinää joka syntyy, kun ollaan omien lempiasioiden äärellä.

Yksi havainto osallistajan työstä on selvä: jos olet valmis kohtaamaan ihmisen, hän kyllä tulee luoksesi, mutta jos jäät tietoisesti kauas toisesta etkä pysähdy kuulemaan toista, et koe aitoa kohtaamista lainkaan. Aito läsnäolo on osallistajan roolissa oltava mukana. Läheisyys myös madaltaa mokaamisen pelkoa, sillä eihän samassa veneessä oleva halua toista nolata. Neutraali, hyväksyvä ilmapiiri maustettuna tekemisen ilolla saa ihmiset helpoiten uskaltamaan ja kokeilemaan, tempautumaan hyvän meiningin mukaan. Hymy tarttuu.

Kaikkea emme kuitenkaan ajatelleet loppuun asti. Havaitsimme pian, että Biisihautomo-nimi itsessään on hieman harhaanjohtava. Kysehän oli biisien sanoituksista, ei kokonaisten musiikkikappaleiden tekemisestä, jota ujoimmat saattoivat säikähtää. Jälkikäteen ajateltuna olisi myös pitänyt entistäkin enemmän korostaa, ettei aiempaa kokemusta tarvittaisi.

Kuvaaminen tällaisissa pajatilanteissa on kaksiteräinen miekka: kuvia olisi hankkeen näkökulmasta pitänyt ottaa rohkeammin, mutta osallistujia se usein häiritsee ja suorastaan pelottaa. Biisihautomoissa kysymys oli henkilökohtaisesta teoksesta, jonka käsitteleminen ääneen muiden kanssa voi jo olla suuri askel osallistujalle. Myös hautomoita vetämässä olleiden sanataideohjaajien näkökulmasta taltiointi ja materiaalin julkinen jakaminen oli haaste. Huomasimme, että kuvaaminen katkaisee yhteyden osallistajien ja osallistettavien välillä, joten ulkopuolinen kuvaaja olisi ollut tarpeen. Tottuneempi ja parempaa kalustoa käyttävä kuvaaja olisi myös saanut haasteellisen pienistä tilanteista taltioitua laadukkaampaa materiaalia, joten siinäkin suhteessa erillinen henkilö olisi ollut tarpeen. Biisihautomoiden kuvasaalis ei siis ollut kovinkaan hääppöinen.

 

Mitä biisihautomoista jäi käteen?

Kohmeiset alut leimasivat Biisihautomoita. Kaikkia jännitti, myös osallistajia, jotka laittoivat kaiken peliin innostaessaan ihmisiä sanoituksien äärelle. Improvisaatio ja musiikki auttoivat monesti tempautumaan mukaan, kun taas ilman näitä elementtejä piti pitää itsestään enemmän ääntä saadakseen osallistujia matkaan. Karikkoja siis riitti, mutta siltikään ei tarvinnut lähteä murtuneena kotimatkalle kesken kisojen. Joka kerta lämpö kuitenkin aina voitti. Kaikkein hienoimpiin hetkiin lukeutuvat ne, joina osallistuja on fiilistellyt biisihautomomeininkiä niin, että joko antoi esitettäväksi tai jopa esitti itse lähiösanoituksensa.

Biisihautomoihin osallistui kaikkiaan noin sata henkilöä. Osaa heistä voisi kutsua osallistujiksi, osaa ehkä mieluummin osallistetuiksi. Kun ottaa huomioon tämän lisäksi suuret mediaosumat, uuteen heittäytyneet hanketiimiläiset, meidät tervetulleiksi toivottaneet lähiöiden toimijat, suorastaan upean vastaanoton osallistujiltaan saaneen sanoituskilpailun ja erityisesti ne tuikkivat silmät ja hymyt, joita kohtasimme, on Biisihautomo onnistunut tavoitteessaan tuoda osallisuutta ja hyvää ilmapiiriä lähiöihin.

Yksi mieleenpainuvimmista kohtaamisista tällä matkalla lähiöiden ytimiin oli, kun Anu tapasi Kontulan Mopobaarissa miehen, jolla oli jo valmiita lähiösanoituksia mukanaan. Anu aisti pientä varautuneisuutta ja jännitystä, mutta myös kirjoittajan intoa. Tekstit olivat sykähdyttäviä, ja niissä kuvailtiin elävästi ja hauskoin sanankääntein lähiöostarin elämää. Sanataideohjaajakin sai nämä sanoitustekstit lukea ja oli samaa mieltä kynäilyn taidokkuudesta. Rohkaisimme tekijää osallistumaan kilpailuun, ja varovasti hän lupautuikin. Tämä mies oli Jukka Raitio, joka voitti koko Lähiöbiisi-sanoituskilpailun sanoituksellaan Vaarallinen romanssi, jonka tarkkuutta ja hienoja kielikuvia kovatasoinen tuomaristokin kiitteli.

 

Pohdintaa

Kun halutaan luoda osallisuutta, aitoa mukana olemisen ja nähdyksi tulemisen tunnetta muille, on lähdettävä aivan ”matalalta”. Osallistettu eli kohderyhmän jäsen iloitsee siitä, että hän tulee aidosti kuulluksi, ja silloin myös tapahtuma itsessään jää paremmin hänen mieleensä. Tärkeintä on keskittyä osallistettavaan ja ujuttaa pienen tutustumisen jälkeen vasta mukaan se mielenkiintoinen toiminta, jota ollaan tarjoamassa. Hyvät sosiaaliset taidot auttavat; etenkin taito pysähtyä kuuntelemaan.

Päälle liimatun kiinnostuksen tunnistaa jokainen. Aitoutta ei voi pakottaa, kuten ei myöskään sitä osallistetun ja osallistajan kohtaamista. Jos vastapuoli ei ole siihen valmis on toisen yksityisyyttä kunnioitettava ja siirryttävä muutama askel taaksepäin. Toisinaan juuri se voi luoda hyvää perustaa sille luottamukselle, joka osallistamistilanteissa on tarpeen ja oman tilan antaminen kasvattaa hedelmää. Osallistumistapoja täytyy antaa useita, jotta jokaista paikalla olijaa on mahdollista rohkaista toimintaan. Itsenäiset tehtävät yksiselitteisten ohjeiden kera ovat hyvä lisä, sillä kaikki eivät halua ottaa kontaktia palvelun tarjoajaan. Joskus kyse on vain huonosta päivästä ja haluttomuudesta kokeilla yhtään mitään eikä siitä kannata lannistua. Se huono päivä voi osua omallekin kohdalle. Anna silloin työkaverin loistaa osallistujien kanssa ja siirry itse suorittavampiin tehtäviin.

Oman tiimin ja yhteistyökumppaneiden osallistaminen on yhtä tärkeää kuin varsinaisten osallistujien. Kun pysähtyy kuuntelemaan heitä ja antaa kanssamahdollistajille yhtä lailla nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksen, pysyy hyvä tekemisen meininki yllä helpommin ja voimavarat kohdata yhdessä muut kanssaihmiset jopa moninkertaistuvat. Sisäisen motivaation ollessa kohdallaan sitä pystyy olemaan läsnä.

Osallistamisessa ei siis ole pelkästään kysymys siitä, millä toiminnalla ihmiset saadaan osallistumaan ja missä, vaikka se suuri osa palvelun tarjoajan hommaa onkin. Kiireettömän ja hyväksyvän ilmapiirin luominen on vähintäänkin yhtä suuri urakka, ellei suurempikin. On hyvä pitää mahdollisimman monta silmä- ja korvaparia mukana, jotta jokainen voi keskittyä yhteen ihmiseen tai asiaan kerrallaan. Kun puitteet ovat kohdillaan eli yhtenäinen, sopivan rauhallinen tila keskustelun käymiselle eikä kiire polta kantapäitä vaan halu kohdata, on mahdollista saada aito hetki aikaiseksi. Huomaat kyllä kun onnistut. Saat siitä virtaa.

 

 

 

Uutiset