Valkoisesta paosta leppoisaan lähiöön

 

Arto Lindholm

 

Valkoisesta paosta leppoisaan lähiöön

 

Kaupunginosien väliset erot olivat Suomessa suhteellisen maltillisia 1990-luvun alkuun asti. Tämän jälkeen tutkimustulokset osoittavat huono-osaisuuden lisääntyneen ja kasautuneen joihinkin kaupunginosiin. Erityisesti monissa 1960- ja 1970-luvuilla kaupunkien laidoille rakennetuissa lähiöissä on käynnistynyt itse itseään ruokkiva sosiaalisen, teknisen ja taloudellisen taantumisen kierre. Hyväosainen keskiluokka on alkanut karttaa näitä alueita ja haluaa sijoittaa lapsensa parempien alueiden kouluihin. Tämä on laskenut alueen arvostus- ja hintatasoa ja lisännyt turvattomuuden tunnetta.

Kantaväestön kokemusmaailmassa sosiaaliset ongelmat ja etninen rakenne liittyvät toisiinsa, mikä kiihdyttää maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden etnistä eriytymistä. Kansainvälisessä keskustelussa tunnetaan valkoinen pako (White Flight) -ilmiö, joka viittaa juuri kantaväestön haluun pyrkiä pois maahanmuuttajavaltaisiksi mielletyiltä asuinalueilta. Kaupunkitutkija Katja Vilkama on osoittanut, että valkoinen pako on totta myös Suomessa ainakin pääkaupunkiseudulla. Turvattomuus, epäsiisteys, huono maine ja maahanmuuttajien määrä kietoutuvat kantaväestön kokemuksissa yhdeksi vyyhdiksi.

Lähiöiden eriytymiskehitys ei ole luonnonlaki. Kaupunkitutkijoiden (mm. Timo Kopomaa) visioissa siintää myös toisenlainen kehitys. Kopomaa puhuu tulevaisuuden leppoistetusta lähiö 2.0:sta, joka on enemmän kuin pelkkä nukkumapaikka: siellä on hyvät ulkoilumahdollisuudet, paljon kansanjuhlia, tapahtumia ja festivaaleja. Taideharrastukset nivoutuvat leppoisten lähiöiden arkeen ja juhlaan. Grillikatokset, yhteisöpuutarhat, leikkimökit ja yhteiset saunat lisäävät naapureiden yhteistoimintaa. Kirjastot, kirkot, koulut ja yhteisötalot avautuvat asukkaille normaalin palveluaikansa ulkopuolella. Kaikkea tätä yhdistää ajatus kiireettömyydestä ja yhteisestä hyvästä tunnelmasta.

Jo nyt on nähtävissä merkkejä lähiöiden muuttumisesta Kopomaan hahmottamaan suuntaan.  Lähiössä on esimerkiksi järjestetty tapahtumia joita siellä ei ole totuttu näkemään. Helsingin Kontulassa järjestettiin vuonna 2o16 ensimmäiset elektromusiikkifestivaalit, ja ne vetivät tapahtumapaikat aivan täyteen. Merkittävää on, että tapahtuma ei saanut mitään julkista tukea, vaan yksityiset tapahtumatuottajat näkivät lähiöissä uuden mahdollisuuden. Helsingin Sanomat puolestaan otsikoi näyttävästi kuinka, ” Hiiligrillit ja halal-liha-autot syrjäyttivät kaljahanat Kontulan ostarilla”. Artikkelin viesti oli, että monikulttuuriset yritykset ovat elävöittäneet lähiön suurta ostoskeskusta, ja Kontulaan tullaan syömään pidemmältäkin matkalta.

Lähellä lähiössä –hanke ei sinänsä näe kaljabaareja negatiivisessa valossa: nekin kuuluvat lähiöiden yhteisölliseen elämään.  Päinvastoin – monet LL-hankeen tapahtumat toteutetaan juuri baarimiljöössä. Lähiöiden monikulttuuristumisen kääntyminen ongelmasta rikkaudeksi on kuitenkin tärkeä heikko signaali, joka saattaa kertoa suuremmasta kaupunkikulttuurisesta muutoksesta. Menestynyt yksityinen tapahtumatuotanto lähiöissä on toinen heikko signaaali. Onnistuessaan Lähellä lähiössä –hanke vauhdittaa leppoistetun Lähiö 2.0:n muodostumista.

 

Uutiset