Kun ryhmät levittäytyivät tarinoiden metsästykseen loppuvuodesta 2016 oli välittömästi selvää, että pubeista sitä vasta tarinoita löytyisi. Etenkin, koska takaraivossa takoi mahtava kokemus vuonna 2015 aktiivisena olleesta Vetovoimaa kulttuurikeskuksiin -hankkeesta. Hankkeen AfoPub-pilotissa oli jalkauduttu itäisen Helsingin pubeihin osallistamaan iltaansa viettäviä aforistiikan ja luovan kirjoittamisen keinoin, joten miksipä emme lähtisi raottamaan Pansion yöelämää samalla ydinajatuksella!
Lähiö omin sanoin -kokonaisuus Pansiossa eli Pansio omin sanoin lainasi aiemmista kirjoittamista käyttäneistä osallistamiskokeiluista ja siten meillä oli mukanamme kirjoitusharjoituksia ja tällä reissulla myös Pansion alueen karttoja, joihin haluttiin merkitä ne paikat, joihin kertojien muistot ja tapahtumat sijoittuivat. Konsepti oli melko yksinkertainen, mutta toimivaksi todettu.
Alku Pansioon rantautumisessa oli kieltämättä kankea. Saimme huomata, ettei pieniin ravintoloihin niin vain löydykään yhteystietoja – ja jos löytyikin, ne olivat käytöstä poistettuja. Silloin tällöin vastaan tuli Facebook-sivu. Pansioon tehtiin myös useampi reissu, mutta ikävä kyllä tuloksetta: aina olivat omistaja- ja esimieshenkilöt toisaalla, eikä suoria yhteystietoja ollut lupa antaa ulkopuolisille. Epätoivo alkoi iskeä vasten kasvoja kun deadline vain lähestyi lähestymistään, emmekä olleet saaneet vihreää valoa tuosta Turun rantaviivan lähiöstä. Siellä tarinat odottivat kerääjiään kuin syksyn sienet jo kuuraisessa maassa – jos toimit äkkiä, ehkä ehdit vielä. Eikö jokamiehenoikeuden tulisi koskea myös pubeista hyvässä hengessä talletettua kansanperinnettä?
Onneksi saimme lopulta tervetuloa-viestit, sillä emme olisi voineet vain marssia paikan päälle ja ottaa tilaa haltuun, ellei sattumalta omistaja olisi ollut paikalla lupaa antamassa. Kyse on arvostuksesta ja hyvistä käytöstavoista. Varasuunnitelma meillä toki oli. Mikäli emme olisi saaneet varaamallemme ajankohdalle järjestymään yhtäkään pubikertaa, olisimme kokoontuneet kyseisissä paikoissa joka tapauksessa, epävirallisemmin ja enemmän keskenämme. Niinhän on, että uudet kasvot herättävät kiinnostusta ja olisimme mahdollisesti saaneet jonkun juttutuokion aikaiseksi.
Oli aivan tunneista kiinni kumpikin myönteinen vastaus, mutta koska pidimme suunnitelmasta kiinni viimeiseen asti, saimme kaksi pubi-iltaa toteutumaan. Kävimme perjantai-iltana 25.11. vanhan ostoskeskusrakennuksen, Hövelin, pubissa sekä lauantai-iltana 26.11. Piraatti-baarissa. Vietimme kumpanakin kertana noin klo: 20-22 aktiivisesti ihmisten kanssa jutellen, kysellen ja kuunnellen.
Miten meni? Loistavasti. Perjantaina Hövelin pubissa oli ehkäpä parisenkymmentä asiakasta, joista suurin osa jutteli kanssamme. Pubissa oli selvästi havaittavissa yhteisöllisyyttä: ihmiset kulkivat pöydästä toiseen keskustelemassa, auttoivat toisiaan ja olivat hyvällä tuulella. Menimme suunnitelman mukaisesti tarinointi edellä ja luovat, matalan kynnyksen kirjoitusharjoitukset olivat mukanamme “lisämausteena”, jos olisi ollut tarvetta jutun juurelle tai jos sanataiteesta innostuneita olisi erityisesti ollut. Pubiaforismikirja arvottiin ilahtuneelle uuden kirjan omistajalle ja täytettyjä karttoja ja harjoituksia palautui meille 18 kappaletta. Yksi opiskelija ryhmästä sanoi, että oli suorastaan kurja lähteä illalla kotiin, kun juttu niin luisti. Meitä oli neljän hengen ryhmä tuona kertana osallistamassa asiakkaita.
Hövelin baarissa sanoivat, ettei kannata mennä Piraattiin, kun ei siellä kukaan käy, kohta varmaan sulkevat koko paikan. Ja vielä mitä. Porukkaa oli yhtä paljon, juttelijoitakin lähes yhtälailla. Töiden vuoksi kelkastamme jäi kaksi henkilöä, olimme siis kaksin yhden opiskelijan kanssa. Olisi toki ollut helpompi kohdata ihmisiä, kun kohtaajia olisi ollut useampi. Hyvin meni silti, tunnelma oli lähes yhtä katossa kuin edellisenä iltana. Juttua riitti. Huomasimme kuitenkin, ettei asiakkaiden keskuudessa ollut yhteisöllistä ilmapiiriä, vaikka moni tuntuikin tuntevansa toisensa. Pubiafokirja arvottiin täälläkin uudelle omistajalleen. Paperinippu jäi vajaaseen kymmeneen kappaleeseen, joka oli varsin hyvä saavutus sekin.
Pansion tarinat veivät aivan mukanansa. Odotamme innolla niiden julkistamista yhteisöllisenä teoksena, joka kertoo autenttisesti juuri tästä alueesta. Voimme hiukan jo raottaa esirippua: saimme kuulla muun muassa pehmolelusta, jolle oli tarjottu hanajuoma ja eräästä krapulaisesta, aikaisesta sunnuntaiaamusta, jona keksittiin askarrella naamiot ja säikäyttää tuttu naapuri.
