Rimmaako vai eikö rimmaa? Pudota ajatuksesi paperille!

Viimeinen helsinkiläinen Biisihautomo oli eilen 11.4. Kontulan kirjastossa. Paikalle saapui kaksi ja puoli henkilöä. Puolikas siksi, että pajan lopuksi ihan vahingossa paikalle tupsahti sanoittaja selaamaan cd-levyjä ja puhumaan biisien universaaleista rakenteista. Varmaa on, että kaikilta heiltä liikenisi vahvoja sanoituksia LähiöBiisi-sanoituskilpailuun!

Tänään 12.4. on vielä yksi vantaalainen Biisihautomo. Tavataan Hakunilassa, ravintola Viva Mariassa illalla! Tarinahaudotaan lähiösanoituksia siellä yhdessä klo: 20-22.

Toiseksi viimeisessä Biisihautomossa, Kontulassa puhuttiin romantiikasta, hengellisyydestä sekä huumorista kappaleissa. Koska hautomossa olijat olivat tottuneita kynäniekkoja, päästiin nopsaan yhteisymmärrykseen siitä, että biisin sanoitus voi yhtä hyvin rimmata tai olla rimmaamatta, tai vaikka sointua yhteen vähän myöhemmin kuin heti seuraavassa säkeessä. Rimmaamisellahan on myös käytännöllisempi puoli. Se nimittäin voi auttaa esittäjää muistamaan sanat! Toisaalta aivan mainiosti voi tehdä biisintekstejä niin sanotusti vähemmälläkin loogisuudella. Esimerkiksi Samuli Putrollahan on tapana vain “pudotella ajatuksia” ja silti jengi laulaa biiseissä täysillä mukana vaikkapa “Harri on tehnyt itsestään pellen, Harri on tööt-tööt-tööt” (kappaleesta nimeltä Harri).

Sellainen huomio tehtiin, että jos kappaleessa on paljon sanoja, on se usein hitaanpuoleinen. Tai räppiä. Vastaavasti vain vähän sanoja sisältävät tekstit monesti sovitetaan nopeiksi biiseiksi. Oletko samaa mieltä tästä?

Biisin sanoituksen tavat ovat monet, mutta tärkeää on tuoda esille yhtenäinen tarina, jonka pointti ilmenee mukaansatempaavassa kertosäkeessä: kertsillähän “myydään koko kappale” kuulijalle, olipa kyse millaisesta biisistä tahansa. Vaikka sanat olisivat vähän naiivitkin, voivat ne silti jäädä hyvin mieleen ja saada laulamaan mukana. Esille nousi tuolta Kontulan kirjaston lukusalin nurkasta sellaisiakin artisteja ja biisejä kuin Paula Koivuniemen Matka, Pauli Hanhiniemen Suolammen vettä, Mariska, Jukka Kuoppamäen sanoittama (ja Katri Helenan esittämä) Anna mulle tähtitaivas sekä Roisi Ronin kappale Gettopaimen.

Oletko muuten tullut ajatelleeksi, että laulelmissa ei tuppaa olemaan kertosäettä? Esimerkiksi Päivänsäde ja menninkäinen tai Kulkija kuusitoistavuotias ovat sellaisia kappaleita.

Mistä aiheesta tai kenestä sinä tekisit oman lähiöbiisin tekstisi? Alepan kassasta, joka etsii rakkautta, vaiko kadulla taiteilevasta taikurista tai metrossa viereesi istuneesta naisesta?

LähiöBiisi-sanoituskilpailu on avoinna vielä pari viikkoa, sunnuntaihin 30.4. asti. Oman tekstisi lähiöbiisin sanoitukseksi voit jättää osoitteessa: https://www.lyyti.fi/reg/biisihautomo tai postitse. Tekstit lukee läpi arvovaltainen tuomaristo, jonka jäsenet ovat kovan luokan ammattilaisia: Maarit Hurmerinta, Mikko Sarjanen, Mira Luoti ja Anja Erämaja.

Lisätiedot, kuten kilpailun säännöt, osallistumisohjeet ja tietenkin hienot palkinnot löydät täältä: http://lahella-lahiossa.humak.fi/helsinki-ja-vantaa/biisihautomoi/