Kaiken takana on nuori sydän

Saimme tavata upeita tyyppejä eilen, kun Biisihautomo vieraili torstaina 2.2. alkuillasta Luupissa. Törmäsimme tulevaisuuden rock-/metallibändiin ja hienoon kirjoittajaan!

Kontulan nuorisotalolla oli suuri joukko eri asioista kiinnostuneita nuoria viettämässä vapaa-aikaansa. Musiikista ja lyriikoista kiinnostuneitakin oli, sillä Luupissa on omat treenikämpät ja studio musiikintekijöille. Tuore bänditiimi päätti vaihtaa treenauksen Biisihautomoon ja niin oltiin pohtimassa sanoituksien ideointia ja kappaleiden rakennetta. Hautomon teemaksi nousi vähän yllättävät kohtaamiset niin sanottujen laitapuolen kulkijoiden kanssa, kun kävi ilmi, että kaikilla neljästä nuoresta oli kokemuksia niistä. Milloin vanha nokialainen lensi ihan hilkulla ohi kallon päätyen kallioon, milloin kyseltiin toistuvasti koiran perään, jota ei ollut. Kaljasta saa aikaiseksi parikin riitaa ihan sekunneissa. Mistä sana ”spurgu” on peräisin, ruotsinko kielestä?

Usein voi tulla masentunut fiilis, kun näkee henkilöitä, joita elämä selvästi kohtelee rajuin ottein. Mietittiin, mitä nämä ihmiset ajattelevat ja tuntevat. Varmaan monesti he tuntevat olevansa umpikujassa tilanteensa kanssa, eikä ohikulkevien katseet varmasti lämmitä.

Hengattiin sohvalla ja kirjoitettiin ideoita ylös. Aikuisien ajatuksiin samaistuttiin ja niistä lähdettiin veistelemään lähiöbiisien tarinarunkoja. Tuntui, että pohdinnan rattaiden raksutuksen melkein pystyi kuulemaan. Tässä hautomossa todettiin, että lähiö on aika paljolti se mielikuva, joka liittyy vähän kirjavaampaan asuinalueeseen. Lähiöhän on vain sana, joka kuvaa kaupunginosaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.