Muistojen keruuta kirjallisuuspiirissä

Minun tehtävänäni oli kerätä muistoja Pansiosta kirjallisuuspiirin kokoontumisessa.

Kirjallisuuspiirin jäseniä oli paikalla yhteensä neljä. Istuimme kaikki saman pöydän ympärillä. Kysyin haastateltavilta lupaa haastatteluun ja selvitin aluksi, että tarinoita tullaan käyttämään myöhemmin materiaalina sanataideteokseen. Näin kaikille tuli selväksi, että tarinoita voidaan käsitellä, eivätkä ne sinällään ole valmiita teoksia. Kerroin myös, että tarinat pysyvät anonyymeina.

Haastattelutilanne oli rento ja kaikki juttelivat vapautuneesti jo kahvia mukiin kaadettaessa. Olivathan kaikki jo entuudestaan tuttuja toisilleen. Oli vähän toppuuteltava, etteivät tarinat ala ennen kuin nauhuri saatiin päälle. Haastattelu eteni siten, että jokainen kertoi järjestyksessä ensin omista muistoistaan Pansiosta ja sitten muisteltiin yhdessä vielä erityisiä paikkoja, jotka nousivat esiin haastattelun aikana.

Haastattelu oli kokemuksena hyvä.  Myös osallistujille se vaikutti olleen positiivinen kokemus ja sainkin tähän tunteeseen vahvistusta, kun eräs kirjallisuuspiirin jäsen otti yhteyttä ja kertoi olleensa tyytyväinen haastattelutilanteeseen ja selvitykseen projektista.

Haastattelun jälkeen ajattelin, että ne parhaimmat, koskettavimmat ja hauskimmat muistot kyllä erottuivat joukosta heti, ja ne olisi ollut helpompi kirjoittaa muistiin omin sanoin. Tehtävään kuului kuitenkin litterointi, sillä taiteilijat halusivat lukea koko materiaalin sekä kuulla sananpoljennon eikä valmiita, valittuja paloja. Onkin jännittävää nyt seurata projektia ja sanataideteoksen lopputulosta.

/ Susanne Pohjola, yhteisöpedagogiopiskelija

Uutiset