Lähiö omin sanoin -syys 2016

Lähellä Lähiössä -hankkeessa on neljä toimintakokonaisuutta, joista yksi on Lähiö omin sanoin. Se kiteytyy ajatukseen, jossa yhteisöllisyyttä luodaan sanataidetta apuna käyttäen.

Heti hankkeen käynnistyttyä syksyllä 2016 lähdettiin tutustumaan pääkaupunkiseudun lähiöihin konkreettisella tavalla eli alueet käveltiin läpi ympäristöä havainnoiden ja tuntosarvet yleisfiilistä aistien. Jotkin alueet tuntuivat jo olleen kehitystyön kohteena. Toiminta-alueiksi valittiin sopilta vaikuttavat Koivukylä, Kontula, Tapulikaupunki sekä Länsimäen ja Hakunilan alue. Turun Pansio ja Jyväskylän Keltinmäki valikoituivat paikallisten yhteistyötahojen opastuksella, sillä hankkeen pääkallopaikaksi, kotiluolaksi voisi nimittää Helsingin Haagassa sijaitsevan Ilkan, yhden Humakin TKI-keskuksista (tutkimus- ja kehityskeskus).

Pääkaupunkiseudulla teemana on lähiö omin biisin sanoin, jonka tiimoilta on tammikuussa 2017 avautunut LähiöBiisi-kilpailu ja sitä tukevat kirjoituspajat, Biisihautomot. Pääyhteistyökumppanina tässä on Vantaan Sanataidekoulu. Turussa meneillään on “Pansion sata salaisuutta”, eli millaisia julkisia salaisuuksia, tarinoita ja tapahtumia paikkoihin liittyy, mitä paikat meille voisivat kertoa. Tarinankeruusta on syntymässä yhteisöllinen sanataideteos. Avainpartnereina ovat Turussa Kirjan talo ja Me-talo, joka on Fingerroosin säätiön ylläpitämä pansiolaisten kohtaamispaikka. Jyväskylässä keskitytään erilaisiin näkökulmiin ja sukupolvien väliseen kohtaamiseen Keltinmäessä, joka toteutuu koululaisten ja kypsään ikään ehtineiden kanssa. Tämän toteutuksen kulmakivinä ovat Keski-Suomen Kirjailijat ja Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina.

Yhteistä näille kaikille on sanataide ja se, että alkuun lähdettiin matalan kynnyksen kirjoitusharjoituksilla. Lähiö omin sanoin -tujaukset toimivat ennakkomarkkinoinnin tavoin, luoden pohjaa vuoden 2017 toiminnalle.

Lähiö omin sanoin käynnistyi siis reippaalla sukelluksella lähiöihin. Alueilta haluttiin etsiskellä nimenomaan sellaisia paikkoja, joihin voisi viedä kokeeksi luovan kirjoittamisen kevytrakenteisia pajoja, ehkä ennemminkin kohtaamisia kirjoitusharjoitusten avittamana. Yhteistyötahoja, joiden luokse voisi mennä kutsumaan asukkaita kirjoittamaan ja kohtaamaan, oli yllättävän haasteellista löytää. Suurin syy tälle oli lähiöiden pieni koko: alueella ei välttämättä ollut montaakaan yritystä tai organisaatiota. Monet ostarit on kertakatsauksella kartoitettu. Toiseksi havaittiin puuttuvat tai puutteelliset yhteystiedot, joten monesti piti järjestää aikaa käydä uudelleen alueella ja pyrkiä suoraan kasvotusten keskustelemaan. Kolmas havainto tähän liittyen oli, että uusi voi olla luotaantyöntävää, vaikka siihen ei kuuluisi minkäänlaisia velvoitteita tai järjestelyitä kumppanille, saati sitten pakkasen puolelle meneviä euroja. Piti vain sopia milloin Lähiö omin sanoin -tiimi olisi voinut mennä paikalle välineineen ja ylläpitää tunnin-pari keskustelua. Kiinnostava havainto, joka on syytä pitää mielessä. Etenkin, kun toimitaan toisistaan etäällä olevilla alueilla. Tässä on yksi hyvä peruste sille, miksi on hyödyksi että tiimissä on useita henkilöitä jakamassa aikataulujensa mukaisesti vierailuvuoroja lähiöihin.

Mutta ei taival pelkästään kivikkoa ollut: innostujat todella innostuivat ja vastaanotto oli monesti huikaisevan ja häikäisevän positiivinen! Lähiö omin sanoin -kohtaamisia oli kaikkiaan yhdeksän syyskauden 2016 aikana. Oli kertoja, jolloin yhtä ainuttakaan henkilöä ei saatu osallistetuksi, ja kertoja, jolloin kädet, silmät ja korvat tuntuivat loppuvan kesken. Näistä kokemuksista viisastuneena tiedämme nyt, että ennakkoon ei voi tietää mitä tulevan pitää, oletetusti aktiivinen kerta voikin ammottaa tyhjyyttään onnistuneiden kohtaamisten osalta. Huomasimme, että paikoissa jonne mennään jokin tietty toiminto mielessä, eivät paikallaolijat ota lähestymistä välttämättä kovin ilolla vastaan. Esimerkiksi kirjastoon mennään ensisijaisesti lukemaan, työskentelemään ja tekemään lainauksia. Sen sijaan hyvin voi saada osallistujia kokeilevampaankin ohjelmaan, kun menee pieneen pubiin, jossa vietetään aikaa tuntitolkulla maailmanmenoa ihmetellen. Myös yhteisöllisyys tukee uuteen uskaltautumista, kun voi tukeutua kaveriin. Monesti uuden ihmisen tapaaminen saa uskoutumaan elämän kiemuroista, jolloin sivuseikaksi jää, miksi me nyt toisiimme törmäsimme ja missä.

Tärkeintä on, että ottaa neutraalin, mutta lämpimän asenteen ja antaa tilaa kullekin vastaantulijalle tehdä kuten luonnolliselta tuntuu: kiinnostuneet ovat kyllä aktiivisia ja jos vaisto sanoo, että tuo henkilö kiertää meidät kaukaa, on turha häntä lähteä patistamaan – se vain ahdistaa. Meitä on moneen lähtöön ja toisten yksityisyyttä on syytä kunnioittaa, vaikka osallistamistarkoituksessa ollaankin liikenteessä. Osallisuuden kokemus, se, että olen tervetullut ja tärkeä omalla panoksellani tässä, syntyy ainoastaan aidosta molemminpuolisesta kiinnostuksesta. Meitä on moneen lähtöön, myös meitä jotka haluamme mieluummin tarkastella tilannetta sivusta ja puntaroida, olisiko tämä mun juttuni vai ei. Osallistamisessa ei siis missään nimessä ole kysymys väkinäisyydestä tai painostamisesta.

Mitä useampi kohtaaja on mahdollista tällaisiin tilanteisiin lähettää ihmisiä tapaamaan ja fiilistä havainnoimaan, sen paremmin saadaan isokin porukka hyvälle mielelle – ja sitähän me haluamme, välittää aitoa kiinnostusta ja olla aktiivisen läsnä, kun ihmiset uskaltautuvat kirjoittamaan ja puhumaan kanssamme. Kohtaamisen voima on valtava. Ja tarpeellinen.