Kirjastojen keskustelunurkat

Eilen 5.4. oli poikkeuksellisesti kaksi Biisihautomoa: samanaikaisesti kirjastossa Tapulikaupungissa kuin myös Hakunilassa. Lukunurkkauksissa käytiin keskusteluita alueet pitkältä tähtäimeltä tuntevien kanssa, kummassakin tapauksessa monen vuosikymmenen kokemuksella.

Kun on asunut samalla alueella pitkään, oppii tuntemaan asuinalueensa ajan myötä muuttuvan maiseman tarkkaan. Moni lähiökin on perustettu saviselle peltomaalle, johon on pykätty pystyyn talo toisensa jälkeen ja vedetty julkisen liikenteen yhteydet paikasta toiseen. Esimerkiksi yhteisö ja sen myötä myös yhteisöllisyys voi muuttua ympäristönsä kanssa, kun väki ja palvelut vaihtuvat: lapset kasvavat ja muuttavat pois aikuistuttuaan, vanha kauppa autioituu ja uusia tulee tilalle. Tunteet ja tunnelmat nekin vaihtuvat asuinalueeseen liittyvien kiitollisuuden kohteiden ja kehittysajatuksien kautta henkilökohtaisempiin fiiliksiin ja muistoihin, aina nostalgiaan asti.

Muun muassa näistä aineksista voisi kirjoittaa paitsi dokumentoivaa tekstiä, myös kaunokirjallisempaa, esimerkiksi laulun sanat. Hyvän kappaleen sanoituksen voisi sanoa koostuvan hyvästä tarinasta, johon voi samaistua ja jostakin kiinnostavasta, särmikkäästä pointista, joka erottaa kappaleen muista. Kaikki muuhan on oikeastaan vain teoriaa, jonka kanssa voi pelailla mielensä mukaan. Mikä sinun mielestäsi tekee hyvän biisin? Millaisilla rytmeillä sinun sielusi säkeet soivat, vai kokeilisitko jotakin ihan uutta ihan huviksesi?

Vielä on aikaa kirjoittaa 30.4. päättyvään sanoituskilpailuun oma lähiöaiheinen teksti kappaleen sanoitukseksi. Haluamme kuulla sinun tarinasi asuinympäristöstäsi, maalaismaisemaa on lauluissa jo maalailtu riittämiin!

Tervetuloa vielä Biisihautomoihin ensi viikolla. Tiistaina 11.4. Kontulan kirjasto avaa sylinsä tarinointipajalle klo: 17-19 ja keskiviikkona 12.4. Hakunilassa ravintola Viva Mariassa vietetään Biisihautomo-ilta klo: 20-22. Nähdään!