Kiitos ja kumarrus: Biisihautomot on nyt koettu

Vihoviimeinenkin Biisihautomo saatiin purkkiin ja pukettiin. Ensimmäinen tarinointi- ja kirjoituspaja kokeiltiin jännityksen ja ilon sekaisin tuntein tammikuussa – ja nyt on jo kevät. Niin se aika kuluu kun on hauskaa!

Olemme saaneet kokea kaikenlaista. Hienoja hetkiä, ahaa-elämyksiä, kiinnostavia ihmisiä, hauskoja ja koskettavia tarinoita lähiöalueilta. Koimme jännitystä siitä, tuleeko kukaan ja jos tulee, tuleeko vain yksi vai useampi. Riittävätkö mukana tuodut kirjoitusvälineet? Kiinnostaako ketään? Ovatko julisteet paikoillaan, onko käytetty oikeita sanoja? Karikkoa kun markkinoinnissa on ollut ja hetkeen heittäytymistä on tämä konsepti vaatinut. On siis raaka fakta, että viestinnällisiä sotasuunnitelmia on tehty ja voi vain todeta sen kannattaneen. Yllätyimme koko porukka silmät pyöreiksi asti siitä, miten media meidät otti vastaan: useita lehtiartikkeleita eri lehdissä, Mtv:n kymppiuutisten kevennys, Helsingin Sanomien artikkeli, Ylen kaksi radio-ohjelmaa kertomassa kirjoituspajoista.

Biisihautomoiden matka on ollut värikäs, vatsaa kääntävä ja hermoja kiristävä, mutta ennen kaikkea palkitseva: täynnä hienoja kohtaamisia ihmisten kanssa.

Suuret kiitokset kuuluvat teille kaikille kohtaamillemme biisihautojille sekä teille kirjoittaneille, joiden tekstejä olemme saaneet kommentointipalveluun ja LähiöBiisi-sanoituskilpailuun.

Tunnelma on pyörinyt katon rajassa jokaisessa Biisihautomossa, kiitos upeiden ammatti-innostajien, sanataiteilijoiden Noora Nyyssösen ja Janette Hannukaisen. Nämä mahtavat tyypit ja monipuoliset ammattilaiset ovat sanataideohjaajia Vantaan Sanataidekoulusta: http://sanataidekoulu.fi/ Biisihautomo kiittää ja kumartaa syvään.

 

Biisihautomo-pajat toki ovat nyt takana, mutta ei hätää, eivät lähiösanoitusmetkut silti tähän ole loppuneet. Nyt vain hymyssä suin lähettämään tekstejä biisin sanoituksiksi, pari viikkoa vielä aikaa (30.4. asti)! Tyyli on vapaa, anna palaa!

Lähetä tekstisi postitse tai täällä: https://www.lyyti.fi/reg/biisihautomo

Tekstejä lukemassa on tietenkin arvovaltainen tuomaristo: Mikko Sarjanen, Mira Luoti, Anja Erämaja ja Maarit Hurmerinta.

Voittajateksti uuden LähiöBiisin sanoitukseksi tulee muotoutumaan musiikkikappaleeksi: voittajatyö sävelletään, kantaesitetään ja jaetaan Spotifyssä, joten tekstiä kohdellaan kuten hittibiisiä kuuluukin. Voittajalle on tämän lisäksi luvassa vielä vaihtoehtoja, joista voittanut saa valita yhden mieleisensä. Vaihtoehdot ovat muikeat: älypuhelin kommunikaatiotekniikkansa uudistamista kaipaavalle, festarilippupaketti kesän riennoista syttyvälle ja huikea kurssi biisien kirjoittamisesta innostuneelle. Käy lukemassa lisää alla olevasta linkistä!

Lisätietoja valtakunnallisesti avoimesta LähiöBiisi-sanoituskilpailusta löydät tämän linkin takaa: http://lahella-lahiossa.humak.fi/helsinki-ja-vantaa/biisihautomoi/