Kirjastojen keskustelunurkat

Eilen 5.4. oli poikkeuksellisesti kaksi Biisihautomoa: samanaikaisesti kirjastossa Tapulikaupungissa kuin myös Hakunilassa. Lukunurkkauksissa käytiin keskusteluita alueet pitkältä tähtäimeltä tuntevien kanssa, kummassakin tapauksessa monen vuosikymmenen kokemuksella. Kun on asunut samalla alueella pitkään, oppii tuntemaan asuinalueensa ajan myötä muuttuvan maiseman tarkkaan. Moni lähiökin on perustettu saviselle peltomaalle, johon on pykätty pystyyn talo toisensa jälkeen ja vedetty julkisen […]

Komiikkaa ja yllättäviä kohtaamisia Keltinmäessä

Tiistaina 4.4. koomikko Jaakko Suomela kierteli opiskelijoiden kanssa Keltinmäessä piristämässä ihmisten päivää. Keltinmäkeläiset ottivat koomikon hyvin vastaan ja antoivat myös positiivista palautetta. Suomela vieraili kirjastolla ja nuorisotalolla sekä myös nauratti monta ohikulkijaa arjen keskellä kaduilla ja bussipysäkeillä. Stand uppia kuuli noin parikymmentä ihmistä kaikista eri ikäluokista. Suomelan mukaan tämä oli hänen erikoisin keikkansa, mutta myös […]